Kuten edellisessä harrastusblogauksessa kerroin, jäimme parisen viikkoa sitten odottelemaan alkeiskurssien alkua. Haun perusteet, eli “orientaatio hakuun” alkoi jo viime viikolla ja alkeistottis, eli alkeistottelevaisuuskurssi tällä viikolla.
Alunperin kutakin kurssia piti olla neljä kertaa, mutta koska nopea aikataulu karsi osallistujia molemmista, alkeistottis sellaisenaan peruuntui ja saamme nyt kolmen koirakon kesken pienryhmäopetusta hieman epävirallisemmin ja yhteisten harjoitusten lopullinen määrä katsotaan sitten ihan etenemisen ja tarpeiden mukaan.
Kun tämä hakukurssi on suoritettu, pääsemme sitten johonkin yhdistyksen hakuryhmistä aloittamaan varsinaisen harrastamisen. Valitsin siis meidän lajiksi haun, eli ilmavainun, koska jälkeä harjoiteltiin omatoimisesti jo ihan pentunakin hyvin tuloksin, ja toisaalta jos Dharmasta joskus saadaan kokeiden kautta hälytyskelpoinen, täällä Uudellamaalla ihmisten jälkiä on paljon enemmän häiritsemässä kuin jossain Kainuun tai Lapin lähes koskemattomissa erämaissa, eli hakukoira on paikalliset olosuhteet huomioiden hyödyllisempi kuin jälkikoira olisi.
Ensimmäinen hakukerta
Ensimmäisellä hakukerralla tutustuttiin hakuun ylipäätään ja siihen, miten kukin koira parhaiten palkkautui ja suhtautui “piiloutuneeseen” ihmiseen metsässä. Kaikille ruoka ei ollutkaan kovin hyvä motivaattori kiinnostua vieraista ihmisistä, joka näin labradorinnoutajan omistajan stereotyyppisen maailmankuvan perusteella on kerrassaan omituista – meidän teinihirviö kun söisi muidenkin namit kaikkien harjoitusliivien taskuista jos vain voisi. 😀
Koirien suoritettua oman osuutensa hengailtiin ns. teoriaosuuden ajan ainakin puoli tuntia harjoituspaikkana toimineen kukkulan laella, joka ei tuulinen sää ja minimaalisesti lämmittäneen auringon lasku huomioiden ollut lopulta ehkä aivan paras idea. Aluksi koirien kanssa touhutessa oli tullut lämmin tai paikoin jopa kuuma, ja seisoskellessa sitten pääsi tulemaan kylmä – tästä viisastuneena seuraavaa kertaa varten hankin koiraelämää varten vastikään hankittujen ulkoiluvaatteiden alle vielä merinovillaisen välikerroksen, välinelaji siis tämäkin. 😉
Teorian tueksi saimme yhden sivun yhteenvedon käsiteltävistä asioista, eli miten varsinaista harjoittelua aloitetaan, perussanastoa ja käytäntöjä, sekä vielä lisäksi käytiin läpi sitä miten kenenkin koira toimi ja miltä se ylipäätään vaikutti.
Käsittelimme myös hyvän tovin eri ilmaisukeinoja ja niiden eroja niin käytännön kuin koulutuksenkin näkökulmasta – käytännössä vaihtoehdot ovat opettaa koira joko jäämään kohteen luokse haukkumaan (haukkuilmaisu) tai ottamaan kaulassaan roikkuva ilmaisurulla suuhunsa ja palaamaan ohjaajan luokse (rullailmaisu).
Haukkumisen opettaminen on ainakin aluksi keskimäärin helpompaa, koska se onnistuu yksin ja lähestulkoon kotioloissa, eli esimerkiksi pihalla tai vaikka lähimetsässä jossa koiran saa kiinni puuhun, aitaan, tms, eli sitä pääsee helposti harjoittelemaan useammin, mutta toisaalta tositilanteessa haukkuilmaisu vaatii että koira ei ehdi irtoamaan hajun saatuaan liian kauaksi ohjaajastaan jotta haukku kuuluu selkeästi mahdollisesta huonosta säästä (tuuli, sade, jne) ja maastoesteistä huolimatta.
Rullailmaisu on käytännössä hankalampi opettaa, koska ilmaisun harjoitteluun vaaditaan alusta lähtien avuksi maalimiehiä jotka antavat koiralle palkinnoksi irtorullan, joka sitten pitäisi saada vietyä ohjaajalle. Myöhemmässä vaiheessa siirrytään sitten siihen koiran mukanaan kantamaan rullaan joka pitäisi saada pidettyä suussa koko matka takaisin ohjaajan luokse. Tositilanteessa kunnolla harjoiteltu rullailmaisu on varmempi ja ohjaajan kannalta helpompi ilmaisutapa, mutta vaatii siis tosiaan pohjalle hyvin hallittua noudon osaamista, eli sen osalta meillä on vielä treenattavaa.
Koska en tässä(kään) ajatellut lähteä etenemään helpomman tien kautta, me lähdetään ensin opettelemaan rullailmaisua, ja vasta jos se ei kertakaikkiaan millään tunnu onnistuvan, kokeillaan haukkumista.
Toinen hakukerta
Toisella hakukerralla oltiin eri paikassa ja ensin käytiin läpi hakualueen määrittelyä sekä siihen liittyviä termejä, jonka jälkeen tallattiin hakualueelle jälkiä jotta koirat eivät voisi ryhtyä jäljestämään maalimiehiä etsiessään, vaan joutuisivat tosiaan turvautumaan ilmassa oleviin hajuihin. Sen jälkeen pääsimme näkemään pääkouluttajan kahden oman koiran tyylinäytteitä, toinen koira on haukkuva ja toinen käyttää rullailmaisua, joten näimme molemmat ilmaisutavat käytännössä.
Koira lähestyy piiloutunutta maalimiestä / Dog is approaching the hidden subject person
Koira palaa ohjaajan luokse ilmaisurulla suussaan / Dog returning to the handler with the indication roll in its mouth
Hakuryhmä seuraa koiraa maalimiehen luokse / Search team following the dog to the subject
Vaikka esimerkkikoiria ei oltu aktiivisesti treenattu aikoihin (kouluttajallamme on kolmas, nuori koira jonka kanssa hän tällä hetkellä harjoittelee) eivätkä esimerkit ehkä toteutuneet aivan täydellisinä oppikirjaesimerkkeinä (toinen, jo oikeissakin etsinnöissä hyvin kokenut koira sai hajun niin nopeasti että hakualueen keskikohta jäi kokonaan tutkimatta), saimme erittäin hyvän kuvan hausta käytännössä. Esimerkkien jälkeen kokeiltiin järjestelmällistä hakemista omien koirien kanssa koirakko kerrallaan.
Pelastuskoirien hakukokeessa (PEHA) hakualueen koko on suoritettavasta kokeesta ja maastosta riippuen suunnilleen 2 tai 3 hehtaaria ja leveys yleensä 100 metriä, jonka kuvitteelista keskilinjaa ohjaaja kulkee eteenpäin. Koira ohjataan lähtemään (“irtoamaan”) ohjaajasta noin 50 metrin päähän keskilinjasta vuorotellen molemmille puolille (“pisto”) ja palaamaan takaisin keskilinjalle ohjaajan luokse.
Eli kun ohjaaja on samalla siirtynyt keskilinjalla eteenpäin (yleensä parisenkymmentä metriä kerrallaan), koira kulkee maastossa käytännössä kolmion tai jopa päästään hieman kaarevan suorakaiteen kaltaisen reitin joka on enemmän kuin tarpeeksi jotta koira voi haistaa kymmenienkin metrien päässä lähistöllä olevan kadonneen, eli yhdellä tuollaisella nopealla lenkillä (“pistolla”) katetaan varsin helposti yli 1000m² eli 0.1 hehtaarin alue.
Ensimmäisessä harjoituksessa molemmin puolin keskilinjaa oli yksi maalimies aina kunkin koiran oman palkinnon kanssa – useimmilla koirilla palkinto oli herkkuja (meillä keitettyä kanan sydäntä ja kivipiiraa), mutta joillain palkintona käytettiin leluja joilla maalimiehet leikittivät koiraa.
Koiralle siis osoitettiin keskilinjalta kädellä suunta kohti alueen sivua (tässä tapauksessa osoitettiin suoraan maalimiestä ennen kuin maalimies kyykistyi “piiloon”) ja koira lähetettiin yksin etsimään maalimiestä. Kun koira pääsi maalimiehen luokse, maalimies palkitsi sekä kehui koiraa vuolaasti ja kun ohjaaja ehti paikalle (näitä tehdessä pääsi taas ihan kunnolla hengästymään maastossa rämpiessä koiran perässä), hän kytki koiran kiinni.
Maalimiehen luota lähdettiin takaisin keskilinjalle ja tehtiin sama uudelleen keskilinjan toiselle puolelle ja samaan aikaan viimeksi löydetty maalimies siirtyi keskilinjan suuntaisesti edemmäksi seuraavaan paikkaan (eli keskilinjalta maalimiehen luokse ei ollut suoraa jälkeä jota seurata). Tuota sitten toistettiin muutaman kerran molemmin puolin ja koirien osalta harjoitus oli siinä.
Lopuksi käytiin vielä uudelleen vähän tarkemmin läpi hakualueen ideaa ja termistöä sekä keskusteltiin taas koirien suorituksista ja siitä, miten ohjaajat ja maalimiehet (eli siis ne ohjaajat joiden koirat olivat sillä hetkellä autossa) toimivat ja miten harjoittelua voidaan vieläkin parantaa. Ensimmäiset kymmenkunta harjoituskertaa ovat kuulemma tärkeimmät koiran kannalta koska niistä jää voimakkaimmat muistikuvat ja assosiaatiot joiden korjaaminen jälkeenpäin voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta.
Ensimmäinen tottisharjoitus
Kaihoisa katse harjoituskentän suuntaan / Longing stare to the training field
Vaikka olemmekin harjoitelleet kotioloissa perustottelevaisuutta hyvinkin paljon (istuminen, seisominen, makaaminen, odottaminen, lelun tms luovuttaminen, jne) niin meillä on silti edelleen paljon töitä ja sen vuoksi ilmoittauduimme myös alkeistottiskurssille. En oikein tiedä mitä odotin, mutta ekalla kerralla aloitettiin tosiaan erittäin alkeista, eli siitä miten koiraa pitäisi leikittää ja kuinka kontaktia vahvistetaan.
Koulutuskenttä ja huoltoparakki / Training field and maintenance building
Uudet asiat tulivatkin siis tällä kertaa lähinnä nyansseissa ja siinä, millaisilla harjoituksilla edettiin. Kävimme kuitenkin jo aiemmin täälläkin mainitulla hihnakäytöskurssilla jossa viimeistään tehtiin erilaisia harjoituksia mm. kontaktin ja siitä palkitsemisen suhteen.
Toisaalta koska olemme harjoitelleet tuota yhtä koirakoulun kurssia lukuunottamatta asioita suurelta osin kotona, käskyjen noudattaminen sujuu pääosin oikein hyvin kun mitään häiriöitä ei ole, mutta kun ympärillä on jotain muuta kiinnostavaa kuten toisia ihmisiä tai koiria tai vaikkapa uusia hajuja tai tuulen mukana lenteleviä lehtiä, lisäharjoituksen tarve on ilmeistä. 🙂 Tottis onkin asia jonka harjoitteleminen ei koskaan lopu, eli voisi sanoa että aina on parannettavaa tai ainakin tarvetta rutiinin ylläpitämiselle.
Pienempi koulutus/agilitykenttä / Smaller training/agility field
This is even shorter English summary than usual, sorry about that. In the last two weeks we started the starter courses with Dharma. We’ve had already two sessions of basic search training and started obedience training this week. Both were supposed to be four sessions but because of the very quick schedule there weren’t that many participients, and because of that the obedience training as planned was cancelled and what we now have isn’t actually a highly structured course but a small group of three dogs and variable timetable/contents.
During the two sessions of search training we’ve already had, we have tried some basic things ourselves and saw two demonstrations of already trained dogs (pics of one of them above). It’s been really interesting and even though I purchased outdoor clothing for hobbies like this from an outlet on our latest trip to US in December/January, I have still had to make additional purchases here in Finland like additional layer of merino wool to wear underneath because standing still in a forest can still get pretty cold. 😀 (As they jokingly say in Finland, our summer is short but doesn’t have too much snow. Here’s hoping that it’ll arrive in few months…)
After we have finished this starter course in searching, we’ll get a spot in one of the actual training groups and can really start training.
Finnish
Dutch
English
French
German
Italian
Spanish